Minun täytyy tunnustaa, rakastan pyykkäämistä. Mikään ei ole niin mukavaa kuin järjestää pyykkiä, pyörittää niitä ja kuivurin kautta laskostaa kaappeihin. Jos meidän asumismuotomme sallisi, niin kuivattaisin pyykkiä näin kesäisin ulkona, mutta kun se ei ole mahdollista nyt. Myös kolmen kissan huoltajana olen helpottunut kun vuosi sitten saimme kuivausrummun kotiimme. On huomattavasti helpottanut tätä karvamäärän hallintaa ja vaikka se on energiasyöppö, voin lohduttaa että käytetty ja kierrätetty kone voisi vähän antaa karmaa anteeksi energiasyöppöydestä.
Olen nyt käyttänyt parisen kuukautta huuhteluaineena etikan ja veden seosta, johon lisännyt hieman ruokasoodaa ja eteerisiä öljyjä.
Etikan hyötyjä pyykinpesussa:
- Poistaa pesuaine jäämät pyykistä.
- Ei jätä itse mitään jäämiä pyykkiin. Etikan tuoksu haihtuu viimeistään kun pyykki kuivuu.
- Estää pesuaine saostumat pyykkikoneessa.
- Poistaa hajuja mm. savu, home, rasva.
- Kirkastaa värejä.
- Poistaa tahroja.
- Toimii kuin huuhteluaine, mutta halvempi.
- Vähentää sähköisyyttä.
- Ekologista.
- Ei sisällä allergisoivia ja herkkyyttä aiheuttavia aineita. (Etikka -yliherkkyys on kuitenkin olemassa, mutta en ole kuullut että huuhteluaineena käyttö haittaisi).
- Voit itse määritellä tuoksun (eteeriset öljyt).
- Säästää rahaa.
- Antiseptinen.
- Poistaa kellastumista.
- Ei huononna esimerkiksi pyyhkeiden imukykyä kuten kaupalliset joista jää kalvo.
∞

Tee se itse huuhteluaine – tuunattu versio
4 dl väkiviinaetikkaa
1 dl vettä
(10-20 tippaa eteeristä öljyä. Itse käytin 1/2 rosmariinia ja 1/2 sitruunaa)
(1 rkl ruokasoodaa)
- Jos tahdot käyttää ruokasoodaa, sekoita se ensin veteen ja anna liueta.
- Sekoita vesi ja väkiviinietikka. Jos käytät ruokasoodaa lisää vesi-ruokasooda seokseen varovasti ja asteittain. Ruokasooda ja väkiviinietikka reagoivat keskenään, joten anna välillä tasoittua tuo reaktio (vaahtoa).
- Lisää eteeriset öljyt.
Sekoita aina ennen käyttöä. Annostele 0,5 – 1 dl huuhteluainetta pesua kohden.
Vinkkejä:
Huomioi että ruokasooda ja väkiviinaetikka reagoivat yhdessä. Tämän voi estää sekoittamalla ruokasooda ensin veteen ja sitten varovaisesti yhdistää vesi-ruokasooda seos väkiviinaetikan kanssa.
Voit myös käyttää väkiviinaetikkaa pelkästään annostelemalla sitä 1/4 – 1 dl pyykkikoneellista kohden.
En suosittele käyttämään muita etikoita (viini ja siideri), koska ne voivat aiheuttaa tahroja pyykkeihin. Myöskään en ole huomannut etikasta jäävän mitään jälkituoksua pyykkeihin. Eteerisistä öljyistä jää miedot tuoksut, mutta minulle se sopii ja en kaipaisikaan sen vahvempia tuoksuja.
∞
Pyykinpesuaineena minulla on käytössä Lumme Kirjopyykkiä, jota löytyy aika kivasti lähiruokakaupoistakin. Valkoisenpyykin kanssa lisään ruokalusikallisen ruokasoodaa ja näin minun ei tarvitse hankkia valkoiselle pyykille omaa pesuainetta. Hankinnassa olisi pesusoodaa, mutta se pitää nähtävästi tilata netin kautta.
Olen kokeillut pesupähkinöitä, mutta vaikka kuinka yritin tykästyä en koskaan päässyt yli niitten jättämästä hajusta. Olen herkkänenäinen ja en vain tottunut siihen tuoksuun. Myöskin ongelmia aiheutti se, että vaaleisiin ja valkoisiin jäi herkästi kellertävyyttä ja myös huonolaatuiset pähkinät saattoivat tehdä selkeitä ruskeita länttejä. Joten kyllästyin leikkimään ja lisätyöhön, vaikka varmana ekologisia ovat.
Sanna


